Ohjelmisto

The First Sea

Ensin on muuri. Sitten sotilaita, tiesulkuja, lupalappuja ja metallinpaljastin. Niiden takana siintää meri. Meri on iso ja siinä on kaloja, kai. Ainakin se on tyttöjen mielestä kaunis – sen täytyy olla, sillä Israel tuskin olisi muuten halunnut varastaa sitä palestiinalaisilta. Länsirannalla asuvat Wafaa ja Raneen eivät ole koskaan nähneet merta, vaikka se on vain tunnin ajomatkan päässä.

Mielenosoituspäivinä kodin ikkunat vuorataan matoilla, jotta kyynelkaasu ei pääsisi sisään. Kesäloma kuluu traumatisoituneiden lasten kesäleirillä. Konfliktin keskellä eletään arkea, johon kuuluvat tanssiharjoitukset, tietokonepelit ja ärsyttävät pikkuveljet.

Wafaa pääsee rauhanjärjestön järjestämälle rantaretkelle Tel Aviviin, mutta Raneen joutuu jäämään kuivaan kotikyläänsä, ​sillä perhe ei halua lähettää lastaan sortajan maaperälle. Samaan aikaan kun israelilaisnaiset uittavat nauravia lapsia ja pohtivat, onko kyse vain omatunnon pesusta, kaikuvat Nabi Salihissa 13-vuotiaan tytön sorronvastaiset taistelulaulut.

Kimmeltävä meri on vain päivän palestiinalaisten. Muuri on ja pysyy.

Teksti: Saara Tamminen

Elokuvan tuotantopäällikkö Elisabeth Weydt, tuottaja Sarita Sharma ja kuvaaja Jakob Fuhr ovat paikalla näytöksessä.

Kielet: arabia, heprea, englanti
Tekstitys: englanti

[like]

 

  • Alkuperäiskielinen nimi: Das Erste Meer
  • Ohjaaja: Clara Trischler
  • Valmistusmaa: Saksa, Itävalta
  • Vuosi: 2013
  • Kesto: 60 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Jakob Fuhr
  • Editing: Svenja Plaas
  • Ääni: Anna Kirst
  • Musiikki: Stefan Trischler, Christian Mrazek
  • Tuotanto: Sarita Sharma / Kinomaton Berlin

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 6: Tiistai 27.1. klo 19:00