Sanni Myllyaho: Häpeä (Oikeus olla eläin -keskustelu)

Oikeus olla eläin 2”Tämä on tositarina… ihmisen kehityksestä” lauseeseen päättyy Jos de Putterin elokuva See No Evil.

Elokuva koostuu kolmesta jaksosta ja epilogista, joissa seurataan kolmen maailmankuulun ihmisapinan elämää ihmisen varjossa. Syntymäpäiviään juhliva Cheeta on tuotu Liberiasta showbisneksen tarpeisiin; Kanzi on osa elämänmittaista lingvististä koetta; kehitysvammainen Knuckles elää eristettynä lajitovereistaan.

Yleisö hörähtelee, kun vanhassa kotivideossa näkyy sikaria tuprutteleva ja kaljan korkkaava Cheeta. Kun kolmannessa jaksossa arkistomateriaali luottavaisina kouluttajien kädessä avaruusraketteihin tallustelevista simpansseista yhdistyy Knucklesin levottomaan käyskentelyyn, Savoy-teatterissa vallitsee vakava tunnelma.

”Voimakkain tunne elokuvan jälkeen oli häpeä”, kommentoi eläinlainsäädännön asiantuntija Birgitta Wahlberg. ”Koin valtavaa tarvetta pyytää anteeksi, koska edustan lajia, joka aiheuttaa näin paljon kärsimystä muille olennoille”.

Wahlbergin ohella DocPointin Oikeus olla eläin -paneelikeskusteluun lauantaina osallistuivat valokuvaaja Perttu Saksa ja kirjailija, kääntäjä Antti Nylén. Keskustelua moderoi toimittaja Bettina S.

”Oma tunnelma elokuvan jälkeen oli toivottomuus: ihmisten ja eläinten tasa-arvo on utopiaa ja se ei koskaan tule toteutumaan.” Nylén huokaisee.

Ihmisen kuvat

”Elokuvan vahvuus oli, että se ei yrittänyt esittää kohteitaan ihmisapinoita inhimillisinä tai selittämään niiden motiiveja.” Nylén sanoo.

”Kuvantekijänä ensivaikutelmani elokuvasta oli puhdas, kuvaaja oli tehnyt paljon syvällisiä valintoja”, Perttu Saksa jatkaa.

Saksan tausta on mainoskuvauksessa, mutta 2014 hän voitti Fotofinlandia-palkinnon valokuvasarjastaan Echo (2011), joka koostuu apinoiden muotokuvista, jotka on luonnontieteen nimissä kolonialismin aikaan tapettu ja täytetty.

”Kun sikaria polttava apina ei enää naurata, on pakko tehdä jotain”, kommentoi Saksa kuvasarjaansa.

”Onko hauskaa, kun eläin muistuttaa ihmistä? Kun eläin on riisuttu eläimeydestä, se on alistetussa asemassa. Valitettavasti markkinoinnissa olen syyllistynyt itse eläimien inhimillistämiseen, sillä se on keino, joka toimii, kun vedotaan eläinten oikeuksien puolesta.”

Elokuvassa kädellisten tutkija ja lingvisti Sue Savage-Rumbaugh todistaa Kanzin kielellisiä kykyjä kuvien ja äänien avulla. Kanzi osaa esimerkiksi kuvien avulla osoittaa, mitä ruokaa haluaa tuotavan jääkaapista. Bonobo-apinan kyvyt kuitenkin jakavat lingvistien mielipiteet:

”Jotkut lingvistit ovat sitä mieltä, että ainoastaan ihmiset osaavat kieliä.”

Onko eläin siis arvokas vasta muistuttaessaan ihmistä?

”Eläimen kunnioittaminen on sitä, että annetaan eläimien olla eläimiä. On ihmisoikeuksia ja eläinoikeuksia. Eläinten oikeuksien ei aina pitäisi joutua väistymään ihmisten intressien tieltä.” Wahlberg toteaa.

Ihmisten ehdoillaOikeus olla eläin_Bambu

Vaikka Cheetan omistaja ja Kanzin kouluttaja ovat selkeästi hyvin kiintyneitä hoidokkeihinsa, he ovat myös hyötyneet rahallisesti ihmisapinakumppanistaan: Don Westfall on myynyt Cheetan maalaamaa ”ape-stract” taidetta jopa kymmenien tuhansien dollarien edestä ja Savage-Rumbaugh on kansainvälisesti tunnettu, menestynyt tutkija.

Bettina S heittää kysymyksen ilmaan:

”Elokuvaa katsoessa tuli sellainen tunne, että kaikki tapahtuu ihmisen ehdoilla, ja että me emme opi eläimiltä mitään. Miten ihmiset voivat selittää käytöstään?”

”Kärsimyksen ohittaminen on ymmärrettävää, sillä kaikki kuolema ja kärsimys – niin ihmisten kuin eläinten – on siirretty piiloon laitoksiin. Lemmikit ovat ainoita, joiden kuolemaa olemme todistamassa.” Wahlberg vastaa.

”Joskus leikittelen ajatuksella, että mitä jos eläimiä verrattaisiin esimerkiksi yhtä lailla heikommassa asemassa oleviin vanhuksiin. Muuttuisiko suhtautuminen? Valitettavasti historia osoittaa, että ihminen voi olla hyvin julma myös omaa lajiaan kohtaan.”

 

Kuvat: Xavier Bambú Locquet Vandenberghe
Teksti: Sanni Myllyaho

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *